sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Viimeksi kirjoittelin isänpäivänä eli viime viikon sunnuntaina myös. Viikko on mennyt sen verran nopeassa tahdissa, että kurkkaamiset tänne ovat jääneet katsomatta. Aivan aluksi täytyy sanoa, olen perehtynyt sokerointiin näinä lähiaikoina, joten tulen niistä asioista "infoamaan" jossain vaiheessa.
Muuten kyseinen viikko on sujunut napakasti, mutta hiukan väsymys on painanut. Voiko taas ottaa tämän "sään" tekosyyksi?
Keskiviikkona häkkiä siivotessa huomasin kolmannella jyrsijälläni golfpallon kokoisen patin niskan kohdalla. Pakko sanoa, että järkytys oli suuri! Omituista oli, että huomasin sen vasta silloin enkä vasta viikkoa aikaisemmin.
Päätin kuitenkin soittaa eläinlääkärille ja varata ajan, onneksi ei tarvinnut kauaa odotella. Kun sain ajan perjantaille kello 17:30.
Kyseisestä patista otettiin ohutneulanäytteet, jossa ei todettu minkäänlaisia soluja, vaan hieman verta. Asiasta keskusteltuamme patti voi olla kehittymässä oleva paise, rasvapatti tai kasvain. Kuitenkaan paiseeseen viittavia tulehdussoluja ei todettu. Tietenkin patti ei ole vaivannut ja vointi on ollut hyvä, joten päätän seurata tilannetta.
Illalla matkustin perheenjäsenelle viikonlopuksi ja siinä perjantai ja lauantai illat ovat menneet.
Asiaa mitä on pakko ylistää niin on perheenjäseneltä saatu aivan mielettömän ihana takki! Juuri sellainen, josta oma maku tykkää!

Vielä on pakko sanoa Ranskassa tapahtuneesta hirmuteosta, että tapahtunut on itsessäni nostanut raivoa ja samalla surua.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti