tiistai 8. joulukuuta 2015

Koiramessut 2015

Hiukan myöhässä tulee kirjoitettua tapahtuneesta aiheesta, pahoittelut!
Käväisin viime viikon lauantaina kyseisillä messuilla ja ei voi muuta, kun olla tyytyväinen.
Messulla oli meneillään myös näyttelyitä, jossa eri koirarodut kilpailivat. Itseäni hiukan harmitti päivän aikana alkanut päänsärky ja oksettava olo. Ehkä liiallinen koirien melu? No, en osaa antaa syytä sille, mutta ehkä suosiolla otan seuraavalla kerralla korvanapit mukaan!
Ostoksista en nyt hirveästi viitsi sanella, hiukan nartuille herkkuja jouluksi,- vilkkuvan heijastimen,- Suursnautseri taulun ja timanttisen "käppänä" t-paidan vetäsin matkaan. Noin reissun lopussa minulle tuli ajatus ostaa parille läheiselleni joululahjat, mutta ehkä jätän suosiolla niiden mainitsemisen väliin.


 

Kyllä messuilla ihastutti snautserit,- suursnautseri ja kääpiösnautserit, joita näkyi näyttelyssä menevän!
Rakastan itse tätä rotua kovasti, karismaattinen,- hyväntahtoinen ja uskollinen rotu.


Tässä yksi mallisuoritus kultaisistanoutajista! Ajattelin lähiaikoina laittaa pientä "infoa" trimmaamisesta. Kyseisessä kirjoituksessa tulee asiaa vain sellaisista menetelmistä, joilla trimmaan omat nartut.
Tästä edespäin hyvää illanjatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti